Oopperan Tukirahasto
Oopperan Tukirahaston tarkoitus on edistää maamme ooppera- ja balettitaidetta sekä tukea toimia, joilla kehitetään uuden oopperatalon edustavuutta ja viihtyisyyttä. Rahasto jakaa apurahoja ooppera- ja balettitaiteiden sekä ooppera- ja balettiteatterin koulutus-, lavastus-, valaistus-, puvustus- ja muidenkin teknisten toimintojen edustajille. Rahasto tukee taideteos- ja muitakin hankintoja sekä toimenpiteitä oopperan sekä baletin suosion ja kannatuksen kasvattamiseksi.
Almin Rahasto
Rahasto perustettiin oopperalaulajan, pitkäaikaisen oopperanjohtajan ja uuden oopperatalon rakentamiseksi ponnistelleen professorin Alfons Almin kuoltua hänen muistonsa kunnioittamiseksi tehdyistä lahjoituksista. Rahasto jakaa apurahoja oopperan orkesterin jäsenille taiteellisen tason kohottamiseksi.
Suomalaisten oopperalaulajien stipendirahasto
Rahaston perusti lehtori Mirjam Helin lahjoituksellaan uuden oopperatalon vihkiäispäivänä 30.11.1993. Rahaston tarkoitus on tukea laulutaidetta jakamalla stipendejä suomalaisille oopperalaulajille opintoja varten.
Matti Ahteen Rahasto
Rahaston perusti Oopperan Tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Matti Ahde lahjoituksellaan helmikuussa 2006. Rahaston tarkoitus on tukea tanssi- ja laulutaidetta jakamalla stipendejä vuosittain vähintään yhdelle tanssijalle ja/tai yhdelle laulajalle opintoja ja harjoituksia varten.