Lapsille ja nuorille suunnattujen esitysten lisäksi Suomen Kansallisooppera toteuttaa yhteistyössä koulujen kanssa erilaisia taidekasvatusprojekteja. Vaikka projektiemme päämääränä on taiteellinen elämys, sivutuotteena lapset oppivat uusia työskentelytapoja sekä käyttämään luovuuttaan.
"Luova tutkimusmatka oopperaan" -projekti perehdyttää ensin opettajat tai ryhmänvetäjät ooppera- tai balettiteoksen maailmaan, sitten koulutyössä tutustutaan tausta-aineistoihin, ja lopulta ryhmä käy katsomassa esityksen.
Suomen Kansallisoopperan Yleisöyhteistyö-toiminnan kautta voivat perusopetuksen 5-6-luokat saada aivan erityisen elämyksellisen kosketuksen oopperataiteeseen luomalla omaan kouluunsa koululaisoopperan ammattimuusikoiden ja ammattilaulajien kanssa.
Voimme myös räätälöidä ryhmille omia erityisprojekteja meille esitettyjen toiveiden ja ideoiden pohjalta.
Esimerkkejä erityisprojekteista
Opettajat ja ohjaajat löytävät Yleisöyhteistyön projekteissa uudenlaisia työskentelymenetelmiä ja mahdollisuuksia moniaineiseen opetukseen opetussuunnitelman sisällä. Tärkein työmuotomme onkin opettajien välityksellä tapahtuva yhteistyö peruskoulujen kanssa. Samalla tavoitamme myös lasten vanhemmat ja muut tukijoukot.
Taiteen teemapäivä opettajille
Tarjoamme opettajille myös erilaisia tarpeiden ja toiveiden mukaisia räätälöityjä koulutuksia esim. työkykyä ylläpitävää koulutusta tai luovuutta ja sosiaalisia vuorovaikutustaitoja kehittäviä työpajoja. Toivomme opettajille ja ohjaajien löytävän Kansallisoopperan kanssa tehtävän yhteistyön kautta uudenlaisia työskentelymenetelmiä ja mahdollisuuksia eheyttävään ja moniaineiseen opetukseen opetussuunnitelman sisällä.
Kansallisoopperan kulttuuriyhteistyö koskee myös yksittäisiä ryhmiä laajempia yhteisöjä. Parhaillaan esimerkiksi Ooppera tarjoaa kulttuuriyhteistyössä palvelujaan kaikille Espoon koululaisille osana Espoon kulttuuri- ja liikuntapolku KULPS!-projektia. Malmin kaupunginosa saa nauttia erityisistä kulttuuritapahtumista Suomen
Espoon kulttuuri- ja liikuntapolku KULPS!
Kansallisoopperan vierailut muilla paikkakunnilla ovat kansallisella tasolla tärkeä väylä saada kulttuuritarjontaa esille myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Ota yhteyttä Oopperan yleisöyhteistyöhön ja neuvottele omalle koulullesi tai ryhmällesi sopivasta taidekasvatuksen hankkeesta!