Siirry suoraan sivun sisältöön

Näytä tiedotteet aiheen mukaan
Näytä tiedotteet vuoden mukaan
Näytä kaikki tiedotteet

Näytä kaikki tiedotteet

13.5.2011

Balettioppilaitoksen kevään esityksissä kolme kantaesitystä

Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen kevätkauden päättävissä esityksissä nähdään kolme kotimaista kantaesitystä. Hanna Brotheruksen, Riku Lehtopolun ja Elisa Tuovilan uutuusteosten lisäksi ohjelmassa on Marius Petipan Gisellen 2. näytös. Esiintyjinä ovat ammattikoulutuksen ja nuorisoasteen 9. luokan opiskelijat. Ensi-ilta on 26.5. Alminsalissa, ja muut viisi esitystä nähdään 27.5.–31.5.

Riku Lehtopolun Sinus on koreografia viidelle tanssijalle. Teoksen lähtökohtana on toiston idea: toiston myötä ajatuksemme siirtyy pois itse toiminnasta, ja näin syntyvä tila saa täyttyä meille merkityksellisillä asioilla. Riku Lehtopolku on kiinnitetty Pori Dance Companyyn, jolle hän on tehnyt myös omia koreografioita. Tanssijantyönsä ohella hän on toiminut Jorma Uotisen assistenttina.

Hanna Brotheruksen duetto Aikojen välissä pohtii ajan vääjäämättömyyttä ja itseksi tulemista toisen ihmisen kanssa. Brotherus on viime vuosina työskennellyt mm. Zodiak Uuden tanssin keskuksessa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja Tanssiteatteri Hurjaruuthissa. Lisäksi hän on tehnyt useita tanssilyhytelokuvia.

Elisa Tuovilan Punaisesta langasta on vauhdikas soolo, joka antaa katsojan itse löytää oman punaisen lankansa eri ideoiden joukosta. Musiikki on Iiro Rantalan käsialaa. Elisa Tuovila on valmistunut Kansallisoopperan balettioppilaitoksesta viime keväänä ja opiskelee nykyään Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella.

 Katso esittely