Siirry suoraan sivun sisältöön

Näytä tiedotteet aiheen mukaan
Näytä tiedotteet vuoden mukaan
Näytä kaikki tiedotteet

Näytä kaikki tiedotteet

14.10.2013

Oopperan kummitus viimein Suomessa

Kansallisooppera esittää Lloyd Webberin menestysmusikaalin 2015

Suomen Kansallisooppera toteuttaa ensimmäisenä Suomessa yhden kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä musikaaleista, Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummituksen. Musikaali tehdään Kansallisoopperan omana, uutena versiona, jonka ohjaa Tiina Puumalainen. Koreografian luo Osku Heiskanen. Ensi-iltaa juhlitaan päänäyttämöllä 4.9.2015, ja kevään 2016 loppuun mennessä esityksiä on peräti 45. Oopperan kummitus (The Phantom of the Opera) esitetään alkuperäisellä kielellä englanniksi.

Lipunmyynti yrityksille ja ryhmille alkaa keväällä 2014, yksittäiset musikaaliliput tulevat myyntiin syyskauden 2014 aikana. Ennakkovarauksia ei oteta vastaan ennen lipunmyynnin käynnistymistä.

"Kansallisooppera on laaja-alainen musiikkiteatteritalo, jonka ohjelmistossa on ollut musikaalin mentävä aukko. Nyt korjaamme sen kerralla tuomalla näyttämölle teoksen, jonka suuri muoto ja viitekehys sopivat upeasti näyttämöllemme. Oopperan kummituksessa ovat kaikki ne elementit, jotka pääsevät parhaimmalla tavalla oikeuksiinsa juuri Kansallisoopperassa", kuvaa taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi.

"Talossamme on erinomaiset puitteet ja osaaminen erittäin korkealla, joten haluamme että tämä kaikki näkyy ja kuuluu luodessamme ainutkertaisen uuden version musikaalista. Siksi emme vain toisinna West End -tuotantoa, vaan luomme aivan uuden elämyksen. Ohjaaja Tiina Puumalainen ja hänen tiiminsä ovat kannuksensa musikaalin tekijöinä jo moneen kertaan ansainneet. Siksi on upeaa, että juuri tämä kokenut tiimi pääsee tekemään tällaisen oman genrensä kulmakiviteoksen", Lilli Paasikivi kertoo.

Tiina Puumalainen on tunnettu ohjauksistaan tanssin, teatterin ja musiikin parissa. Hänen tuoreimman musikaaliohjauksensa The Addams Familyn esitykset ovat parhaillaan menossa Tampereen työväen teatterissa. Oopperan kummituksen lavastuksen suunnittelee Teppo Järvinen, puvut Marjaana Mutanen ja valaistuksen Timo Alhanen. Sama joukko toteutti Kansallisoopperassa myös teoksen Puhdistus keväällä 2012.

"On ilo ja kunnia päästä työskentelemään The Phantom of the Operan parissa, Suomen Kansallisoopperassa ja tämän loistavan työryhmän kanssa. Klassikkoteoksen rakastettu musiikki ja tarina saavat suurella näyttämöllä loistaa upeassa visuaalisessa maailmassa", sanoo Tiina Puumalainen

Andrew Lloyd Webber sävelsi Oopperan kummituksen vuonna 1986, ensi-ilta oli Lontoossa. Teos on taloudellisesti musikaalihistorian menestynein, se on kerännyt yli viisikymmentä teatterialan palkintoa ja yli sata miljoonaa katsojaa. Se on myös pisimpään New Yorkin Broadwayllä koskaan esitetty show. Pariisin oopperaan sijoittuva kauhutarina perustuu Gaston Leroux'n romaaniin vuodelta 1910.

 

Lisätietoja: oopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi, p. (09) 4030 2601

Koe-esiintymisiin liittyvät tiedustelut vain sähköpostitse: phantom(a)opera.fi