Siirry suoraan sivun sisältöön

Näytä tiedotteet aiheen mukaan
Näytä tiedotteet vuoden mukaan
Näytä kaikki tiedotteet

Näytä kaikki tiedotteet

2.9.2010

Dance with Dancers muuttaa jälleen Alminsalin klubiksi

Illan tähtivieraana Jenni Vartiainen


Suomen Kansallisbaletti järjestää jälleen lauantaina 11. syyskuuta klubi-illan Dance with Dancers, jolloin yleisö pääsee juhlimaan ja tanssimaan aamunkoittoon Oopperalla! Viime syksynä ensimmäistä kertaa järjestetty klubi-ilta sai huikean vastaanoton, ja illan liput myytiin loppuun. Alminsali lämpiöineen muuttuu tyylikkääksi klubiksi, jonne Kansallisbaletin tanssijat tuovat omia numeroitaan. Klubi-illassa on ainutkertainen mahdollisuus päästä bilettämään Alminsalin näyttämölle - yhdessä Kansallisbaletin tanssijoiden kanssa!

"Joutsenlammessa on kaksi aivan erilaista rantaa; pohjoisranta on Rothbartin valtakunta, jossa joutsenet tanssivat noiduttuina, alistettuina, robottimaisen kurinalaisesti, kellontarkasti ja viivasuorissa riveissä kuin sotilaat. Etelärannalla joutsenet vaihtavat vapaalle, pistävät ykköset päälle ja löysyttävät hieman nutturaa. Ja sitten mennään! Bileet pystyyn! Rankka työ vaatii vähän vastapainoa..." Kansallisbaletin tanssija Mira Ollila kuvailee teostaan, joka nähdään perinteisen Joutsenlammen pikkujoutsenten vastinparina klubi-illassa. Samalla Ollilan ajatuksista välittyy koko klubi-illan henki.

Illan laulajavieraana nähdään Jenni Vartiainen, ja tanssilattialla mallia näyttävät mm. Suomen menestynein kilpatanssipari Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen. Kansallisbaletin tanssijat esittävät mm. otteita Ohad Naharinin koreografiasta Minus 7 ja Jorma Uotisen koreografiasta Ballet Pathétique sekä Itzik Galilin hulvattoman tanssiteoksen The Sofa. Kansallisbaletin tanssijoiden mukana nähdään myös Nelosen Dance-kilpailussa jo alkukarsinnassa tuomarit esityksellään vakuuttanut Sam Vaherlehto. Illan juontaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tanssiopettajana tutuksi tullut Marko Keränen.

Klubin sisäänkäynti Oopperan Töölönlahden puoleisilla ovilla avataan klo 22.30. Valomerkki Oopperalla on klo 03.30 ja talo suljetaan klo 04.00. Klubin sisäänpääsy 20 euroa sisältää myös narikkamaksun. Tapahtuma on sallittu 18 vuotta täyttäneille.

Dance with Dancers

Suomen Kansallisooppera, Alminsali 11.9.2010
Liput 20 e, Oopperan lipunmyynti ja Lippupiste
K18

Dance with Dancers -esittelysivu