Siirry suoraan sivun sisältöön

Näytä tiedotteet aiheen mukaan
Näytä tiedotteet vuoden mukaan
Näytä kaikki tiedotteet

Näytä kaikki tiedotteet

12.12.2012

Naamiohuvit median ja politiikan maailmassa

Vilppu Kiljusen näkemyksellinen ohjaus palaa ohjelmistoon

Kansallisoopperan Verdi-vuosi jatkuu Vilppu Kiljusen ohjaamalla oopperalla Naamiohuvit, jonka tapahtumat sijoittuvat tässä toteutuksessa nykyajan politiikan ja median maailmaan. Tällä kaudella Naamiohuveja on tilaisuus seurata viisi kertaa, ensimmäinen esitys on 17.12. ja viimeinen 5.1.

Naamiohuvien aihe koskettaa läheltä myös suomalaisia, sillä alun perin Giuseppe Verdin oopperan piti käsitellä kuningas Kustaa III:n murhaa. Sensuuri ei kuitenkaan hyväksynyt aihetta, ja niin ooppera sai uuden tekstin, jossa salaliiton uhriksi joutuu Bostonin kuvernööri. Myöhemmin oopperaa on esitetty sekä Ruotsiin että Bostoniin sijoitettuina versioina.

Vilppu Kiljusen vahva ohjaus sai ensi-iltansa 2010. Tässä näyttävässä toteutuksessa Naamiohuvit sijoittuu nykyajan politiikan maailmaan, jossa medialla on tärkeä osuus. Naamiohuvien puvustus on yksi Kansallisoopperan värikkäimpiä. Palkitut muotisuunnittelijat Piia Rinne ja Noora Niinikoski saattoivat naamiaiskohtauksessa päästää fantasiansa valloilleen.

Osin kansainvälisen miehityksen tähtinä ovat Mikhail Agafonov (Riccardo) ja Claire Rutter (Amelia), joka viimeksi valloitti Aidassa, Tommi Hakala (Renato), Dilbèr (Oscar) ja Isabel Vera (Ulrica). Musiikin johtaa Alberto Hold-Garrido.

Keskusteluja Verdistä 

Kansallisoopperan runsaaseen Verdi-vuoteen liittyy myös kaksi keskustelutilaisuutta Alminsalissa otsikolla Verdiä sanoin ja sävelin. 29.12. Mikko Franckin vieraana ovat maineikas Rigoletton nimiroolin tulkitsija Paolo Gavanelli ja Gildan roolissa laulava Hanna Rantala. Keskiviikkona 2.1. Juhani Koivisto keskustelee La Traviatan solistien Siphiwe MacKenzien (Violetta) ja Jaakko Kortekankaan (Germont) kanssa. Kummankin illan solistivieraat myös laulavat. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.