Siirry suoraan sivun sisältöön

Näytä tiedotteet aiheen mukaan
Näytä tiedotteet vuoden mukaan
Näytä kaikki tiedotteet

Näytä kaikki tiedotteet

11.8.2010

Kansallisoopperan esityskausi käynnistyy

Suomen Kansallisoopperan päänäyttämön esityskausi käynnistyy 20.8.

Tšaikovskin Jevgeni Oneginin myötä. Kauden ensimmäinen oopperaensi-ilta on Verdin suurteos Aida  Georg Rooteringin ohjauksena 17.9. Marraskuussa ensi-iltansa saa E. W. Korngoldin harvoin nähty Die tote Stadt - Kuollut kaupunki, jonka johtaa Mikko Franck ja ohjaa Tanskan Kuninkaallisen oopperan taiteellinen johtaja Kasper Holten.

Koko perheelle - ja aivan erityisesti pojille - on suunnattu tammikuun kantaesitys, Jukka Linkolan oopperaseikkailu Robin Hood, jonka teksti on Jukka Virtasen ja ohjaus Kari Heiskasen. Esityskauden neljäs oopperaensi-ilta on Puccinin Il trittico. Triptyykin osien tulkinnoista vastaavat ohjaajat Johanna Freundlich, Katariina Lahti ja Ville Saukkonen, ja esitykset johtaa Mikko Franck.

 Syyskauden tanssiensi-ilta esittelee kaksi kantaesitystä, brittiläisen Cathy Marstonin vahvan Veren häät ja baletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven tarunhohtoisen Šeherazaden. Maaliskuussa ensi-iltansa saa Kenneth MacMillanin aistillinen koko illan Manon, ja Alminsalissa nähdään toukokuussa kolmen naiskoreografin, Virpi Pahkisen, Mammu Rankasen ja Johanna Nuutisen uudet teokset.

Syys-lokakuun vaihteessa juhlitaan Jorma Uotista, joka palaa Kansallisbalettiin 40-vuotistaiteilijajuhlansa kunniaksi. Uotinen-illassa nähdään Ballet Pathétique, sooloteos La Diva sekä Black Water, jonka tanssii Skånes Dansteater Malmöstä.

Kauden yhteistyöprojekteihin kuuluu mm. DuvTeaternin ja tanssikoulu Blue Flamencon kanssa toteutettava, Carmeniin pohjautuva musiikkiteatterituotanto, jossa kohtaavat kehitysvammaiset ja ei-kehitysvammaiset näyttelijät, tanssijat ja laulajat. Tähän asti -projektissa puolestaan kolme ikäihmiskuoroa kohtaa musiikin ja tanssin keinoin Metropolian musiikinopiskelijat.


Kulttuurirahasto ja Kansallisooppera kutsuvat 7 000 koululaista maksutta Oopperaan

Suomen Kansallisoopperan 100-vuotisjuhlien kunniaksi yhteensä 7 000 seitsemäsluokkalaista eri puolilta Suomea saa nauttia maksuttomasta oopperaelämyksestä vuonna 2011. Koululaisten oopperavierailut tekee mahdolliseksi Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteinen suurhanke. Koululaisten ja heidän valvojiensa pääsylippu- ja matkakulut Oopperaan kustantaa Suomen Kulttuurirahasto.  Kansallisooppera puolestaan tarjoaa opettajille koulutuksen, jonka avulla oppilasryhmät voivat ennakolta valmistautua oopperakokemukseen.

Kaikki Suomen koulut voivat ilmoittautua mukaan Kansallisoopperan verkkosivuilla 1. syyskuuta mennessä. Oopperaan pääsevät koulut valitaan sen jälkeen tasapuolisesti eri puolilta Suomea arvonnalla. Kokonaan koululaisille on varattu kolme Jukka Linkolan uuden Robin Hood -oopperan esitystä ja yksi Sevillan parturin esitys kevätkaudella 2011. Lisäksi koululaisille on varattu omat kiintiönsä Taikahuilun, Isän tytön, La Cenerentolan, Il tritticon, Reininkullan ja Boris Godunovin vuoden 2011 esityksistä.


Kolme uutta solistiharjoittelijaa

Kansallisoopperaan on kiinnitetty elokuusta 2010 alkaen kolme solistiharjoittelijaa. Vuoden mittaisen harjoittelijakiinnityksen ovat saaneet mezzosopraano Melis Jaatinen, ruotsalainen sopraano Hanna Husáhr ja virolainen basso Koit Soasepp. Harjoittelijat työskentelevät Kansallisoopperan solistikunnan ja kansainvälisten vierailijoiden rinnalla ja esiintyvät kukin kauden aikana useammassa roolissa.

"Haluamme antaa näille lahjakkaille nuorille laulajille tilaisuuden kehittyä ammatissaan. Oopperalaulajan työn oppii vain käytännössä, tekemällä rooleja ammattinäyttämöllä", sanoo Oopperan taiteellinen johtaja Mikko Franck.

Melis Jaatinen esiintyy kauden aikana mm. Taikahuilun Toisen naisen, Die tote Stadtin Luciennen, Isän tytön Ullan ja Suor Angelican Valvojasisaren roolissa. Hanna Husáhrin rooleja ovat mm. Lemmenjuoman Adina, Aidan Ylipapitar, Il tabarron Nuori rakastavainen ja Suor Angelican Sisar Osmina. Koit Soaseppia puolestaan kuullaan Jevgeni Oneginin Gremininä, Madama Butterflyn Bonzona ja Il tabarron Talpana.


Oopperaa koko Suomelle yhteistyössä YLEn ja Ondinen kanssa

YLEn kanssa viime kaudella aloitettu yhteistyö oopperoiden saattamiseksi kaikkien suomalaisten ulottuville jatkuu kaudella 2010-2011, kun Madetojan Pohjalaisia kuullaan YLE Radio 1:llä ja marraskuussa ensi-iltansa saava Korngoldin Die tote Stadt nähdään YLE Teemalla. Viime esityskaudella Kansallisoopperasta televisioitiin Sallisen ooppera Punainen viiva ja Rautavaaran ooppera Aleksis Kivi kuultiin radiossa.

 Suomalaisen oopperan merkkiteos Punainen viiva julkaistaan elokuussa myös DVD-tallenteena. Julkaisusta vastaa levy-yhtiö Ondine. Kansallisoopperassa vuonna 2008 tallennetun oopperan päärooleissa laulavat Päivi Nisula ja Jorma Hynninen, ja kapellimestarina on Mikko Franck. Kansallisoopperan viime vuosien tuotannoista on DVD-tallenteina julkaistu myös Saariahon Kaukainen rakkaus (Deutsche Grammophon 2005) ja Rautavaaran Rasputin (Ondine 2005). Myös Die tote Stadtista on suunnitteilla DVD-tallenne.


Kansallisooppera täyttää 100 vuotta

Suomen Kansallisooppera viettää satavuotisjuhlia vuonna 2011, sillä Aino Ackté ja Edvard Fazer perustivat Kotimaisen Oopperan syksyllä 1911. Juhlavuonna nähdään kaksi kotimaista kantaesitystä, kevätkaudella Jukka Linkolan koko perheen ooppera Robin Hood ja syyskaudella Ilkka Kuusiston säveltämä, Aino Acktésta kertova ooppera. Juhlavuoden koko ohjelmisto oheistapahtumineen julkistetaan marraskuussa.


Uusi tekstityslaite parantaa palvelua

Kansallisoopperan oopperatuotannot esitetään pääosin alkuperäiskielillä, jolloin tapahtumien kulun seuraamista helpottaa tekstitys. Tekstitys on tähän asti pystytty toteuttamaan kahdella kielellä, mutta palvelu paranee entisestään, kun uuden tekstityslaitteen myötä tilaa on nyt kolmelle kielelle.

Elokuusta 2010 alkaen kaikki oopperat tekstitetään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Erityisesti ruotsinkielistä tekstitystä on toivottu pitkään.


Kansallisbaletti järjestää suomalaisen nykytanssifestivaalin

Suomen Kansallisbaletti järjestää kotimaisen nykytanssifestivaalin Kansallisoopperan Alminsalissa helmi-maaliskuun vaihteessa 2011. Festivaali etsii parhaillaan valmiita esityksiä Suomessa asuvilta koreografeilta, ja hakuaikaa tapahtumaan on elokuun loppuun asti.

Festivaalin ohjelman kokoaa Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve. Samassa yhteydessä järjestetään myös tanssiseminaari ja taitelijatapaamisia.


Uusia tanssijoita Kansallisbaletissa

Suomen Kansallisbalettiin on kiinnitetty solistitanssijaksi ranskalaissyntyinen Julie Gardette. 28-vuotias Gardette on suorittanut balettiopintonsa Lyonissa 1990-1999. Ennen kiinnitystään Suomen Kansallisbalettiin hän on työskennellyt Marseillen baletissa, Zürichin baletissa sekä Hollannin ja Norjan Kansallisbaleteissa. Syyskaudella Julie Gardette nähdään mm. Joutsenlammen ja Šeherazaden päärooleissa.

Tanssijoiden joukkoon on syyskauden alusta kiinnitetty myös Carmen de Freitas Nunes, Annabelle Hellinckx, Claire Voss, Andrea Bena ja Ilya Bolotov, sekä Guilherme Gameiro Alves ja Nikolas Koskivirta, jotka ovat jo aiemmin työskennelleet Kansallisbaletissa tanssijaharjoittelijoina. Kansallisbaletissa on 76 tanssijaa, jotka edustavat yhteensä 14 kansallisuutta, sekä yhdeksän tanssijaharjoittelijaa. Uusia tanssijaharjoittelijoita on tänä syksynä kiinnitetty kaikkiaan seitsemän, heidän joukossaan suomalainen Emmi Pennanen.