Siirry suoraan sivun sisältöön

Näytä tiedotteet aiheen mukaan
Näytä tiedotteet vuoden mukaan
Näytä kaikki tiedotteet

Näytä kaikki tiedotteet

8.6.2011

Kansallisoopperan balettioppilaitoksen opiskelijat voittoisia Falunin kilpailuissa

Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen opiskelijat sijoittuivat palkintosijoille Falunin balettikilpailussa Ruotsissa. Seniorisarjan voitti Suvi Honkanen (s. 1993) ja juniorisarjan Ida Viikinkoski (s. 1995). Molemmat valittiin myös lähetettäväksi lokakuussa Ranskassa pidettävään Grassen kansainväliseen balettikilpailuun.

Suvi Honkanen on kiinnitetty elokuusta 2011 alkaen Suomen Kansallisbalettiin harjoittelijaksi vuoden mittaisella sopimuksella. Hän jatkaa työn ohella opintojaan Balettioppilaitoksen ammattikoulutuksen viimeisellä luokalla. Nuorisoasteella opiskellut Ida Viikinkoski puolestaan siirtyy syksyllä ammattikoulutuksen ensimmäiselle luokalle.

Falunin balettikilpailun semifinaaliin osallistui kaikkiaan 31 nuorta tanssijaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Islannista ja Liettuasta. Suomesta osallistujia oli yhteensä kahdeksan, kaikki Kansallisoopperan balettioppilaitoksen opiskelijoita. Finaaliin valittiin 15 kilpailijaa, joista kaikkiaan viisi oli suomalaisia: Suvi Honkasen ja Ida Viikinkosken lisäksi ammattiopiskelijat Pihla Tommiska, Vilma Hyrkäs ja Eerik Koivisto.

Pohjoismaiden ja Baltian nuorille tanssijoille tarkoitettu, aiemmin Morassa järjestetty vuosittainen kilpailu pidettiin Falunissa 2.-4. kesäkuuta. Tuomaristossa istui useita nimekkäitä eurooppalaisia baletin vaikuttajia, kuten Ruotsin Kuninkaallista balettia johtanut Nils-Åke Häggbom, Kuninkaallisen baletin nykyinen johtaja Marc Ribaud sekä Milanon La Scalan balettikoulun johtaja Ana-Maria Prina.

Lehdistötiedote 8.6.2011