Siirry suoraan sivun sisältöön

Kansallisbaletti tanssii kaikille

Tulevat esitykset

Ei tulevia esityksiä

Kansallisbaletti tanssii kaikille

Kansallisbaletti Hartwall Areenalla

Klassikoista ja uutuuksista rakennettu Kansallisbaletin ilmaisnäytös valtaa Hartwall Areenan 18. toukokuuta.

Kahden ja puolen tunnin tapahtuma tuo areenalle ennennäkemättömän baletti-illan, joka muodostuu rakastetuimpien balettien parhaista paloista. Lavalla nähdään kohtauksia muun muassa klassisen baletin unohtumattomasta klassikosta Joutsenlammesta sekä edelliskauden yleisösuosikista Lumikuningattaresta. Lisäksi luvassa on otteita nykybaletin teoksista, kuten Double Evil ja In The Middle, Somewhat Elevated. Mukana esityksessä on yli 60 tanssijaa, ja balettikatkelmien välillä solistit Jyrki Anttila ja Helena Juntunen esittävät otteita tunnetuista oopperoista. Illan juontajana toimii Marco Bjurström.

Hartwall Areenan ovet aukeavat yleisölle kello 16.30. Ennakkolipulla saliin pääsee kello 17 alkaen. Ennakkoliput eivät ole numeroituja paikkoja, mutta ne oikeuttavat pääsyyn tiettyyn katsomon osaan, joka on merkitty lippuun. Kello 17.30 käyttämättä jääneet ennakkolippupaikat vapautuvat kaikille.

Hartwall Areenalla myös ilman ennakkolippua pääsee katsomoon klo 17 alkaen katsomo-osiin, jotka ovat hiukan näkörajoitteisia. Klo 17.30 alkaen ilman lippua pääsee myös muihin katsomo-osiin käyttämättä jääneille paikoille.

Kesto 2 t 25 min, 1 väliaika
 
 
 

Esitysaika: la 18.5.2013 18:00