Siirry suoraan sivun sisältöön

Bella Figura (kevät 2013)
Katso galleria
Katso video

Tulevat esitykset

Ei tulevia esityksiä

Bella Figura (kevät 2013)

Balanchine-Forsythe-Kylián

Kolmen teoksen illassa Bella Figura nähdään kolmen maailmankuulun huippukoreografin teokset.
Ilta on saanut nimensä yhdestä Jiří Kyliánin tunnetuimmasta teoksesta. Bella Figuran musiikkina kuullaan hidasta ja hypnoottista barokkiajan säveltäjien, kuten Vivaldin ja Pergolesin, musiikkia. Bella Figura on ylistys ihmiskehon riisutulle kauneudelle.

Yksi 1900-luvun tunnetuimmista koreografeista, New York City Ballet -ryhmän perustaja George Balanchine loi Neljä luonnekuvaa -teoksen omalle ryhmälleen 1946. Teos on koreografin ensimmäisiä kokeiluja yhdistää klassisen baletin liikekieli pelkistettyyn kokonaisuuteen. Teos on saanut innoituksensa keskiaikaisesta näkemyksestä, jonka mukaan ihmisen luonne koostuu neljästä elementistä. Musiikkina kuullaan Paul Hindemithin sävellys jousisoittimille ja pianolle.

Dekonstruktion mestari William Forsythen teos In the Middle, Somewhat Elevated on luotu Pariisin oopperan baletille 1987. Nykytanssin mestariteoksena pidetty koreografia on nähty kantaesityksensä jälkeen lukuisten tanssiryhmien ohjelmistossa ympäri maailman. Teoksen elektronisen musiikin on säveltänyt hollantilainen Thom Willems.

Ensi-ilta 15.2.2013.

Kesto 2 t 30 min, 2 väliaikaa
 
 

Neljä luonnekuvaa

George Balanchine

 

In the Middle, Somewhat Elevated

William Forsythe

  • Musiikki (äänite) Thom Willems
 

Bella Figura

Jiří Kylián

  • Musiikki (äänite) Lukas Foss, G.B. Pergolesi, Alessandro Marcello, Antonio Vivaldi, Giuseppe Torelli
  • Puvut Joke Visser
  • Valaistus Kees Tjebbes
 

Esitysaika: pe 15.2.2013 19:00

George Balanchine

Neljä luonnekuvaa

William Forsythe

In the Middle, Somewhat Elevated

Jiří Kylián

Bella Figura

Esitysaika: la 16.2.2013 19:00

George Balanchine

Neljä luonnekuvaa

William Forsythe

In the Middle, Somewhat Elevated

Jiří Kylián

Bella Figura

Esitysaika: ke 27.2.2013 19:00

George Balanchine

Neljä luonnekuvaa

William Forsythe

In the Middle, Somewhat Elevated

Jiří Kylián

Bella Figura

Esitysaika: pe 1.3.2013 19:00

George Balanchine

Neljä luonnekuvaa

William Forsythe

In the Middle, Somewhat Elevated

Jiří Kylián

Bella Figura

Esitysaika: ti 5.3.2013 19:00

George Balanchine

Neljä luonnekuvaa

William Forsythe

In the Middle, Somewhat Elevated

Jiří Kylián

Bella Figura

Esitysaika: to 14.3.2013 19:00

George Balanchine

Neljä luonnekuvaa

William Forsythe

In the Middle, Somewhat Elevated

Jiří Kylián

Bella Figura

 

Bella Figura (kevät 2013)

Bella Figura

Bella Figura (kevät 2013)