Kolmen teoksen illassa Bella Figura nähdään kolmen maailmankuulun huippukoreografin teokset.
Ilta on saanut nimensä yhdestä Jiří Kyliánin tunnetuimmasta teoksesta. Bella Figuran musiikkina kuullaan hidasta ja hypnoottista barokkiajan säveltäjien, kuten Vivaldin ja Pergolesin, musiikkia. Bella Figura on ylistys ihmiskehon riisutulle kauneudelle.
Yksi 1900-luvun tunnetuimmista koreografeista, New York City Ballet -ryhmän perustaja George Balanchine loi Neljä luonnekuvaa -teoksen omalle ryhmälleen 1946. Teos on koreografin ensimmäisiä kokeiluja yhdistää klassisen baletin liikekieli pelkistettyyn kokonaisuuteen. Teos on saanut innoituksensa keskiaikaisesta näkemyksestä, jonka mukaan ihmisen luonne koostuu neljästä elementistä. Musiikkina kuullaan Paul Hindemithin sävellys jousisoittimille ja pianolle.
Dekonstruktion mestari William Forsythen teos In the Middle, Somewhat Elevated on luotu Pariisin oopperan baletille 1987. Nykytanssin mestariteoksena pidetty koreografia on nähty kantaesityksensä jälkeen lukuisten tanssiryhmien ohjelmistossa ympäri maailman. Teoksen elektronisen musiikin on säveltänyt hollantilainen Thom Willems.
Ensi-ilta 15.2.2013.