Siirry suoraan sivun sisältöön

Ja Puccini loi naisen

”Halusin aina saada ihmiset itkemään, mutta luuletteko että se on helppoa? Se on hirvittävän vaikeaa, rakas Illica. Ensinnäkin, mistä meidän pitää etsiä aihetta? Rakkaus ja kärsimys ovat syntyneet samalla kuin maailmakin ja me jotka olemme jo ylittäneet puolen vuosisadan iän, tunnemme hyvin niiden vaikutuksen. Meidän täytyy siis löytää tarina, joka lumoaa meidät runoudellaan, rakkaudellaan ja kärsimyksellään ja inspiroi meitä niin paljon, että teemme siitä oopperan.”
Puccinin kirje libretisti Illicalle 8.10.1912

Vuoden 1895 joulukuu, säveltäjän työhuone Torre del Lagossa, keskiyö. Giacomo Puccini seisoo hämärän huoneen hiljaisuudessa ja itkee. Mimìn lyhyt elämä on juuri päättynyt. Puccini on saanut La Bohèmen valmiiksi ja menettänyt samalla yhden rakkaistaan.

Mimì oli kuvitteellinen hahmo, musteella piirrettyjä merkkejä partituurin sivuilla. Silti hän oli Puccinille todellinen, aivan kuten oli ollut Manon ja kuten tulivat olemaan Tosca, Cio-Cio San, Minnie, Magda, Suor Angelica ja Turandot. Puccini kiintyi näihin kuvitteellisiin naisiin jopa enemmän kuin todellisiin ihmisiin. He olivat osa häntä, hänen luomuksiaan, hänen ihannekuviaan.

Puccini ei pystynyt itse kirjoittamaan librettoa, mutta hän tiesi tarkasti millainen sankarittaren pitäisi olla. Hän halusi herkän tai vahvan, kuolemansairaan tai elinvoimaa uhkuvan naisen, mitä vain, kunhan ei tavallista ja arkista.

Sellainen nainen ei syntynyt helposti. Säveltäjälle kelpaavan hahmon luominen vei libretistit hermoromahduksen partaalle. Yleensä ainakin toinen libretistiparista Giacosa – Illica irtisanoutui kesken riitaisan työn.

Vastakohtaisten naisten sarja

Tammikuun juhlaviikolla kohdataan Puccinin naisia yli kahdenkymmenen vuoden ajalta, vuodesta 1895 vuoteen 1917. Nämä viisi peräkkäin syntynyttä naista muodostavat vastakohtaisen sarjan. La Bohèmen köyhä ompelijatar Mimì on herkkä ja kuolemansairas hahmo kun taas häntä seuranneella Floria Toscalla on sisua tappaa miehistä voimaa uhkuva baritoni Scarpia. Madama Butterflyn Cio-Cio-San alistuu miesten päätöksiin mutta Lännen tytön Minnie taivuttaa tahtoonsa hurjien miesten joukon. La rondinen sankaritar Magda on moniselitteisempi kuin edeltäjänsä. Hän on joko niin heikko, että uhraa rakkautensa ympäristön paineiden alla – tai sitten niin vahva, että valitsee mieluummin vapauden kuin porvarillisen kotirouvaelämän.

Suuri muutos Puccinin naishahmoissa tapahtui Butterflyn (1904) ja Lännen tytön (1910) välisenä aikana. Mimì oli kuihtunut keuhkotautiin, Tosca heittäytynyt linnan muurilta, Cio-Cio-San surmannut itsensä veitsellä, mutta Lännen tytön Minnie ja La rondinen Magda jatkavat elämää kaikkien koettelemusten jälkeenkin.

Edelleen sankarittaret ovat kuitenkin sopraanoja, sillä Puccini ei tehnyt juuri lainkaan suuria mezzo- tai alttorooleja. Musiikillisia yhteyksiä on vastakkaisillakin naishahmoilla: sekä Cio-Cio Sanin että Minnien sisääntuloa ennakoi ylinouseva sointu, jonka voisi tulkita parfyymin tuoksahduksen kaltaiseksi naisellisuuden merkiksi.

Puccini etsi vuosien ajan

Ennen uuden oopperan aloittamista Puccini etsi aina pitkään sopivaa naista, hän tutki kirjallisuutta, teatteria, historiaa ja löysi uusia sankarittaria - vain hylätäkseen heidät saman tien. Mimìn Puccini löysi kuitenkin heti Manon Lescaut’n ensi-illan jälkeen. Häneen oli tosin iskenyt silmänsä myös Ruggiero Leoncavallo. Kiivaan riidan jälkeen molemmat sävelsivät oopperan samasta aiheesta. Leoncavallon Bohème on unohtunut, sillä Puccini oli melodisesti ylivoimainen ja pystyi vielä luomaan tiiviin yhteyden naishahmon ja musiikin välille.

Myös Toscasta kilpaili kaksi miestä niin todellisuudessa kuin näyttämölläkin. Toinen säveltäjä oli jo saanut Victorien Sardoun näytelmän oikeudet, ja kustantaja Ricordi joutui turvautumaan suoranaiseen petokseen saadakseen sävellysoikeudet Puccinille. Petos kannatti, sillä kahden miehen välissä kamppaileva verevä Floria Tosca oli hennon Mimìn jälkeen juuri Puccinille sopiva nainen. Silti Puccini epäili vielä säveltäessään. Hän valitti Sardoulle, ettei Toscalla ollut mitään tekemistä hänen aikaisempien sankarittariensa kanssa. Kirjailija ei kuitenkaan uskonut rakastuneilla naisilla olevan mitään eroa, oli nimi sitten Mimì tai Tosca.

Tosca sai kantaesityksensä heti uuden vuosisadan alettua – ja jälleen Puccinilla oli edessään sama ongelma: missä hän kohtaisi naisen, joka olisi riittävän kiinnostava suuren oopperan aiheeksi?

Nyt Puccini tapasi hänet Lontoossa. Hän oli nimeltään Cio-Cio San ja hän esiintyi David Belascon näytelmässä Madame Butterfly. Puccini näki näytelmän ja liikuttui japanilaistytön traagisesta kohtalosta, vaikka ei ymmärtänyt englantia.

Butterflyssa syntyi ehkä kaikista sankarittarista puccinimaisin: herkkä ja eksoottinen, kaunis ja kohtaloonsa alusta pitäen tuomittu. Ensi-illassa säveltäjää odotti kuitenkin yllätys, sillä ooppera sai vastaansa vihellyksiä ja buuauksia. Oliko Puccinin naiskuva jo liian eksoottinen ja moderni aikalaisille? Tuskin, todennäköisesti kyseessä oli vain vihamielisten tahojen järjestämä näytös.

Uuden maailman nainen

”Olen kyllästynyt kalpeisiin sankarittariin ja pieniin herkkiin asioihin”, Puccini ilmoitti Butterflyn jälkeen. Hän tarvitsi voimakkaan, elävän, modernin naisen. Sitä hän joutui etsimään vuosia, kunnes tapasi vuonna 1907 dynaamisessa New Yorkissa Minnien. Näytelmän Lännen tyttö sankaritar oli uuden ajan nainen. Hän ei yrittänyt pärjätä perinteisillä naisellisilla keinoilla vaan eli miesten maailmassa tasavertaisena.

Minnien valinta sopi hyvin naisten aseman muutokseen. Naiset vaativat äänioikeutta ja saivatkin sen, Suomessa jo 1906. Oopperanäyttämölläkin naisen oli nyt saatava ääni, muukin kuin korkea c.

Niin erilaisia kuin hauras Mimì ja reipasotteinen Minnie ovatkin, Puccinin itsensä mukaan Lännen tytöstä piti tulla ”toinen Bohème, mutta voimakkaampi ja rohkeampi.” Ehkä Puccini tarkoitti tasoa ja suosiota, sillä muuten teokset ovat kaukana toisistaan. Kun Mimì tulee miesten luo arasti koputtaen ja yskähdellen, Minnie saapuu paikalle revolveria heilutellen.

Menestyvän ja tyylikkään Puccinin ympärillä oli muitakin kuin kuvitteellisia naisia, vaikka hän elikin kiinteässä liitossa Elvira Bonturin kanssa. Elviran mustasukkaisuus aiheutti suuren julkisen skandaalin kesken Lännen tytön toista näytöstä. Elvira alkoi epäillä Puccinin ja Doria-nimisen palvelustytön suhdetta, ajoi Dorian pois ja solvasi häntä julkisesti. Maalaistyttö ei kestänyt tilannetta vaan joi desinfiointiainetta ja kuoli pitkien tuskien jälkeen. Ruumiinavauksessa hänen todettiin olleen neitsyt. Elvira tuomittiin kunnianloukkauksesta ja Puccinit elivät jonkin aikaa erossa.

Voisiko tosielämän tragediasta kuulua jälkiä Lännen tytössä? Ainakin Minnien musiikki toisen näytöksen lopussa on yllättävää: saatuaan korttipelissä Johnsonin omakseen Minnie ”nauraa kouristuksenomaisesti” eikä laulukaan kuulosta helpottuneelta vaan pikemminkin omistushaluiselta. Puccini samastui yleensä naisiinsa, mutta ehkä tällä kertaa naisen omaisuudeksi joutuneen haavoittuneen Johnsonin asema tuntui läheisemmältä.

Miehet sivuhenkilöinä

Lännen tytön ensiesityksen aikoihin Puccini sanoi olevansa väsynyt traagisiin aiheisiin. Seuraavan oopperan pitäisi olla hyvä ja nokkela komedia. Ystävättärelleen Sybil Seligmanille Puccini kirjoitti, että nyt pitäisi ”löytää jotain kehittyneempää, jotain musikaalisempaa ja alkuperäisempää.”

Nuo vaatimukset täyttävä nainen oli yllätys niin yleisölle kuin Puccinillekin. Häntä ei nimittäin ollut olemassa lainkaan, kun Puccini hyväksyi Wienissä 1913 ehdotuksen operetin säveltämisestä. Operettia ei syntynyt, ei myöskään komediaa. Niiden sijasta syntyi lyyrinen ooppera La rondine, väärinymmärretty helmi. Sankarittareksi muotoutui Magda, rikkaan pankkiirin ylläpitämä pariisitar. Oopperan arvoisen tästä hiukan La Bohèmen Musettaa muistuttavasta naisesta teki se ristiriita, että hän joutui valitsemaan ylellisen elämän ja rakkauden välillä.

Verdi oli nimennyt oopperansa useimmiten miespäähenkilön mukaan, mutta Puccinin suurilla draamoilla on naisen nimi. Vain koominen ooppera Gianni Schicchi sai nimensä miehen mukaan. Naiset olivat siis ihailemista, miehet nauramista varten.

Samalla kun Puccini loi naisen, hänen piti tietenkin luoda myös miehiä, joiden rinnalla naishahmojen erityisyys näkyisi. Puccinin miehet ovat kuitenkin naisia värittömämpiä ja heidän sarjassaan on vähemmän vaihtelua.

Jokin muutos tapahtui samalla kun naisista tuli selviytyjiä: mies alkoi saada vähemmän tilaa. Lännen tytön Johnson laulaa kyllä jäähyväisaarian, mutta se on alistuneempi kuin Cavaradossin vastaava kohta Toscan lopussa. La rondinessa kauneimmat melodiat ovat Magdalla. Turandotissa, Puccinin viimeisessä oopperassa, sankaritar selviytyy. Traaginen naisen kuolema kuitenkin tapahtuu, sillä orjatar surmaa itsensä. Ja jälleen tenori saa ylvään aarian, ”Nessun dorman”. Ilman tuota aariaa Puccinin mieskuva olisi köyhempi – kuten olisivat myös kolme tenoria.