Siirry suoraan sivun sisältöön

Esiripun maalausta

Oopperan henkilökunta

Ooppera on tärkeä työllistäjä, sillä ooppera- ja balettiesitykset syntyvät vain ihmistyöllä.

Vakituista henkilökuntaa talossa on 541: 113 orkesterimuusikkoa, 56 kuorolaulajaa, 19 solistia, 72 balettitanssijaa, 59 muissa taiteellisissa ja tuotannollisissa tehtävissä, 168 henkilöä tekniikassa ja työpajoissa sekä 45 yleishallinnossa.

Joukko on kansainvälinen, sillä työntekijät edustavat 31 eri kansallisuutta.

Vakituisen henkilökunnan lisäksi Oopperassa työskentelee vuosittain noin 900 eri alojen vierailijaa. Kansallisoopperan yhteydessä toimii myös balettioppilaitos. 172 oppilaasta ammatillisessa koulutuksessa opiskelee 26. (Luvut ovat joulukuulta 2010.)

Suomen Kansallisoopperan johto
Johtajat

Suomen Kansallisoopperan solistikunta
Naissolistit
Miessolistit
Solistiharjoittelijat

Vierailevat naissolistit
Vierailevat miessolistit 

Suomen Kansallisoopperan kuoro
Kuoron sopraanot
Kuoron altot
Kuoron tenorit
Kuoron bassot

Suomen Kansallisbaletin tanssijat
Naistanssijat
Miestanssijat
Tanssijaharjoittelijat

Vierailevat tanssijat

Kapellimestarit
Kapellimestarit
Vierailevat kapellimestarit

Muu henkilökunta
Henkilökunnan yhteystiedot (haku)

Oopperan johto

Kansallisoopperan johto: Timo Tuovila, Mikko Franck, Kenneth Greve, Päivi Kärkkäinen

Vasemmalta: tekninen johtaja Timo Tuovila, oopperan taiteellinen johtaja Mikko Franck, baletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve ja pääjohtaja Päivi Kärkkäinen

Johdon yhteystiedot