Balettikoulu muuttui Balettioppilaitokseksi 1.8.1998, jolloin se siirtyi osaksi Suomen virallista koulutusjärjestelmää: peruskoulun suoritettuaan oppilas voi pyrkiä toisen asteen ammatillista koulutusta antavalle, 120 opintoviikon mittaiselle tanssijan perustutkintoon johtavalle linjalle.
Ammattiopinnot kestävät kolme vuotta, ja samanaikaisesti opiskelija suorittaa myös yleissivistäviä opintoja ja hänellä on mahdollisuus kirjoittaa ylioppilaaksi. Hän voi myös saada opintojaan varten opintorahaa ja –lainaa. Valmistuttuaan hänellä on kädessään tutkintotodistus, joka tuottaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden.
Oppilaitoksessa on 30 toisen asteen koulutuspaikkaa sekä taiteen perusopetuksen piirissä yhteensä noin 150 oppilasta. Perusopetus jakaantuu 7-8 vuotiaiden alkuopetukseen sekä 9-15 vuotiaiden ala- ja nuorisoasteen opetukseen. Ala-asteen opetus tapahtuu mm. yhteistyössä Kaisaniemen ala-asteen koulun kanssa.
Tultuaan valituksi oppilaitoksen tietylle koulutusasteelle opiskelijan opiskelupaikka varmistuu koko koulutusajaksi enintään lukukauden mittaisen koeajan jälkeen.
Suomen ainoa klassista repertuaaria esittävä tanssiryhmä on Suomen Kansallisbaletti, jonka kanssa Balettioppilaitos toimii läheisessä yhteistyössä. Oppilaitoksesta valmistuneet voivat toimia myös muulla suomalaisella tai kansainvälisellä tanssin kentällä.
Opiskeluaikana ammattiopetuksen opiskelijoilla on mahdollisuus työssäoppimiseen Kansallisbaletin produktioissa. Myös perusopetuksen oppilaita käytetään runsaasti avustajina ja esiintyjinä Kansallisbaletin esityksissä.
Oppilaitos kuuluu Kansallisbaletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven alaisuuteen.
Oppilaitoksen oman johtokunnan puheenjohtaja on Espoon kaupungin sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälä.
Oppilaitoksen rehtori on Hannele Niiranen. Pedagogisesta ja taiteellisesta suunnittelusta vastaavana apulaisrehtorina toimii Arja Tervo, ja oppilaitoksen johtokunnan puheenjohtaja on Aulis Pitkälä.
Oppilaskunnan puheenjohtajana toimii vuonna 2009–2010 ammatillisen koulutuksen 3. vsk:n opiskelija Elisa Tuovila.
Oletko kiinnostunut Balettioppilaitoksen toiminnasta? Ota yhteyttä!