Siirry suoraan sivun sisältöön

Kurssit

Balettioppilaitos järjestää myös valtakunnallista baletin erikoiskoulutusta yhteistyössä Suomen Tanssioppilaitosten liiton kanssa.

Oppilaitos on mukana pohjoismaisessa, kansallisten balettioppilaitosten verkostossa, joka järjestää vuosittain pohjoismaisen balettiseminaarin.

Baletin valtakunnallinen erikoiskoulutus

Kurssimuotoinen koulutus on suunnattu 11-15 -vuotiaille balettia aktiivisesti harrastaville nuorille, jotka ovat kiinnostuneita baletista ja tanssijan ammatista mutta eivät välttämättä asu pääkaupunkiseudulla. Tavoitteena on, että peruskouluikäiset nuoret voisivat mahdollisimman kauan jatkaa tanssiopintojaan kotipaikkakunnallaan ja erikoiskoulutuskursseilla saada harrastustaan tukevaa lisäopetusta. Erikoiskoulutuskurssi antaa myös valmiuksia mahdollista Balettioppilaitoksen ammatilliseen koulutukseen pyrkimistä varten.

Kurssijaksoja järjestetään 3-4 kertaa vuodessa eri puolella Suomea ja niiden ohjelmat vaihtelevat. Yksittäisen kurssijakson opetusohjelmaan voi kuulua baletin lisäksi esim. nykytanssia, varvastekniikkaa, karakteritanssia, repertuaaria ja/tai kehonhuoltoa. Opettajina toimivat mm. Balettioppilaitoksen opettajat sekä vierailevat luennoitsijat.

Baletin erikoiskoulutus on maksullista, ja kunkin kurssijakson hinta määräytyy kurssin keston ja laajuuden perusteella.

Erikoiskoulutus järjestetään yhteistyössä Suomen Tanssioppilaitosten Liiton kanssa. Balettioppilaitoksen puolelta vastaavana tuottajana toimii apulaisrehtori Arja Tervo.

Henkilökunnan yhteystiedot

Pohjoismainen balettiseminaari

Balettioppilaitoksen aloitteesta perustettiin pohjoismaisten, kansallisten balettioppilaitosten verkosto, joka kokoaa vuosittain koulujen henkilökuntaa ja oppilaita yhteiseen koulutustapahtumaan. Vuonna 2007 tapahtuma järjestettiin Helsingissä, vuonna 2008  Tukholmassa, vuonna 2009 Oslossa ja vuonna 2010 taas Helsingissä. Vierailevina kouluttajina toimivat mm. Canada National Ballet Schoolin opettajat.

Seminaari on maksullinen ja siihen voivat osallistua vain Balettioppilaitoksessa kirjoilla olevat oppilaat.

Lisätietoja kursseista myös Balettioppilaitoksen toimistosta puh. 09-4030 2417, joka on avoinna arkisin klo 10-17.