Siirry suoraan sivun sisältöön

Nuorisoaste n. 12–15-vuotiaille

Nuorisoasteen koulutus kestää kolme vuotta. Nuorisoasteen päätteeksi suoritetaan Balettioppilaitoksen taiteen laajan perusopetuksen syventävien opintojen päättötutkinto. Tavoitteena on antaa valmiudet pyrkiä klassisen baletin ammatilliseen koulutukseen.

Nuorisoasteen oppilailla on päivittäin balettitunti  iltapäivisin koulupäivän jälkeen. Baletin tekniikkatunnin lisäksi he harjoittelevat balettirepertuaari- ja pas de deux -työskentelyä; opetussuunnitelmaan sisältyy myös kehonhuoltoa ja muiden tanssilajien opetusta. Oppilaat esiintyvät oppilaitoksen omissa näytöksissä ja osallistuvat mahdollisuuksien mukaan myös Kansallisbaletin näytöksiin.  

Nuorisoasteen oppilaat voivat käydä haluamassaan yläasteen koulussa vaikkakin suuri osa heistä  käy Kruununhaan tanssipainotteista yläastetta.

Opiskelu Balettioppilaitoksen  nuorisoasteella on maksullista, ja lukuvuonna 2012–2013 lukukausimaksu  on à 470 euroa (lukuvuosi 940 euroa).

Vastaavat opettajat 2011–2012

7. lk (baletin 4. lk) tytöt Venla Konttinen

8. lk (baletin 5. lk) tytöt Liisa Palin

9. lk (baletin 6. lk) tytöt Anastasia Dunets

Nuorisoasteen pojat Juha Kirjonen