Siirry suoraan sivun sisältöön

Kurssit

Balettioppilaitos järjestää myös valtakunnallista baletin erikoiskoulutusta  muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuville, lahjakkaille baletin harrastajille.

Oppilaitos on mukana pohjoismaisessa, kansallisten balettioppilaitosten verkostossa, joka järjestää vuosittain pohjoismaisen balettiseminaarin.

Baletin valtakunnallinen erikoiskoulutus

Kurssimuotoinen koulutus on suunnattu 12-15 -vuotiaille balettia aktiivisesti harrastaville nuorille, jotka ovat kiinnostuneita baletista ja tanssijan ammatista mutta eivät välttämättä asu pääkaupunkiseudulla. Tavoitteena on, että peruskouluikäiset nuoret voisivat mahdollisimman kauan jatkaa tanssiopintojaan kotipaikkakunnallaan ja erikoiskoulutuskursseilla saada harrastustaan tukevaa lisäopetusta. Erikoiskoulutuskurssi antaa myös valmiuksia mahdollista nuorisoasteelle tai ammatilliseen koulutukseen pyrkimistä varten.

Kurssijaksoja järjestetään 3-4 kertaa vuodessa lähinnä Helsingissä Balettioppilaitoksen tiloissa, ja niiden ohjelmat vaihtelevat. Yksittäisen kurssijakson opetusohjelmaan voi kuulua baletin lisäksi esim. nykytanssia, varvastekniikkaa, karakteritanssia, repertuaaria ja/tai kehonhuoltoa. Opettajina toimivat Balettioppilaitoksen opettajat sekä vierailevat luennoitsijat.

Baletin erikoiskoulutus on maksullista, ja kunkin kurssijakson hinta määräytyy kurssin keston ja laajuuden perusteella.

Kurssilla on kolme tasoryhmää EK1, EK2 ja EK3. Ensimmäiseltä tasolta toiselle siirryttäessä pidetään välikarsinta, jonka jälkeen myönnetään oikeus osallistua EK2-3 tason kursseille.

Baletin erikoiskoulutukseen pyritään valintakokeen kautta, joka järjestetään vuosittain. Kokeessa voi pyrkiä kaikiin tasoryhmiin. Voidakseen osallistua kokeeseen tulee oppilaalla olla oman tanssikoulun ja baletinopettajan allekirjoittama todistus suoritetuista tanssin perusopinnoista sekä suositus erikoiskoulutukseen pyrkimistä varten.

Lisätiedot: kurssin tuotantoassistentti Markku Korhonen puh. 09-4030 2275 ma-pe klo 15:00-20:00.

Henkilökunnan yhteystiedot

Pohjoismainen balettiseminaari

Balettioppilaitoksen aloitteesta perustettiin pohjoismaisten, kansallisten balettioppilaitosten verkosto, joka kokoaa vuosittain koulujen henkilökuntaa ja oppilaita yhteiseen koulutustapahtumaan. Vuonna 2007 tapahtuma järjestettiin Helsingissä, ja v. 2012 kokoonnuttiin jo kuudennen kerran - tällä kertaa Oslossa. Vuoden 2013 balettiseminaari järjestetään 5.-10.8.2013 jälleen kerran Helsingissä.

Vierailevina kouluttajina toimivat kansainväliset ja pohjoismaiset opettajavieraat mm. Canada's National Ballet Schoolista Torontosta sekä Unkarin Tanssiakatermiasta Budapestista.

Seminaari on maksullinen ja siihen voivat osallistua vain Balettioppilaitoksessa nuorisoasteella ja ammatillisessa koulutuksessa kirjoilla olevat oppilaat.

Lisätietoja kursseista myös Balettioppilaitoksen toimistosta puh. 09-4030 2417, joka on avoinna arkisin klo 10-17.