Siirry suoraan sivun sisältöön

Balettitunti

Ala-asteen tanssinopetus 9-12-

vuotiaille

Balettioppilaitoksessa baletin valmistavan (AA3) ja kolmen ensimmäisen balettiluokan (AA4-6) opinnot tapahtuvat yhteistyössä Kaisaniemen ala-asteen kanssa. Siellä toimii balettiluokka, jonka tanssiopinnot järjestää Balettioppilaitos 3:sta luokasta lähtien. Tanssitunnit on limitetty osaksi peruskoulun opetusohjelmaa. Baletinopetus on peruskoulun viralliseen oppimäärään kuulumatonta lisäopetusta.

Tanssia ala-asteen 3. luokkalaisilla on noin neljä kertaa viikossa, useimmiten 60-90 min kerrallaan.  Aluksi vahvistetaan perusliikunnallisia valmiuksia  mm. voimistelun ja akrobatian avulla sekä tutustutaan baletin alkeisiin. Intensiivisempi baletinopetus alkaa  4. luokalla.

Balettioppilaitoksessa on ala-asteen baletinopetusta myös koulupäivän jälkeen  AA3-6 luokkien iltaryhmissä, joiden tunnit on järjestetty pääsääntöisesti iltaisin koulupäivän jälkeen. Iltaryhmien toiminta ei ole sidoksissa Kaisaniemen ala-asteen lukujärjestykseen. Iltaryhmissä luokilla 3-5 on opetusta jonkin verran vähemmän kuin Kaisaniemen balettiluokilla.

Lukuvuonna 2012-2013 Kaisaniemen ala-asteen balettiluokilla lukukausimaksu on 270 euroa kaudelta eli 540 euroa koko vuodelta. Ala-asteen iltaryhmissä AA3-6 lukukausimaksut vaihtelevat  230-270 euron välillä.

Vastaavat opettajat 2011–2012

3. lk ty       
Susanna Vironmäki
Kaisaniemen balettiluokka 
                 
3. lk    
Satu Soldan        
Iltaryhmä

4. lk ty     
Riikka Nyman
Kaisaniemen balettiluokka

4. lk      
Minna Stenvall
Iltaryhmä              

5. lk ty       
Susanna Vironmäki
Kaisaniemen balettiluokka

5. lk       
Satu Soldan
Iltaryhmä

6. lk        
Riikka Nyman
Kaisaniemen balettiluokka

6. lk ty
Minna Stenvall
Iltaryhmä

Ala-asteen pojat
Juha Kirjonen