Viikon kuvat - syksy 2011

26.12.
Löytö sadan vuoden takaa

Oopperan satavuotista historiaa juhlistaa sopivasti uusi arkistolöytö. Vuoden 1911 ensimmäisestä esityksestä on ollut kyllä käytössä kuva, jossa näkyvät Pajatson päähenkilöt Eino Rautavaara, Ester Forsman, Wäinö Sola ja Agnes Poschner, mutta vasta viime viikolla löytyi alkuperäinen kuva, jota ei ole rajattu. Nyt nähdään ensimmäistä kertaa myös millainen kuoro Pajatsossa oli ja millaiset olivat lavasteet. Oikeassa reunassa erottuu kiertävän sirkusseurueen esiintymislava ja taustalla on Italiaan sijoittuva fondi. Kuorolaulajistakin on saatu kunnon italialaisia tyyppejä. Kuva paljastaa entistä paremmin, että ensimmäinen Pajatso oli huolella tehty esitys.
Tämän viikon kuvan myötä päättyy oopperan juhlavuosi, seuraavalla viikolla siirrytään jo juhlimaan baletin 90-vuotista historiaa.

19.12.
Joulun tunnelmaa Pähkinänsärkijässä

Pähkinänsärkijä on kuulunut baletin jouluohjelmistoon jo vuodesta 1928. Esityksiä on kertynyt yhteensä jo lähes 400, ja suosio jatkuu kuten tämän syksyn loppuunmyydyt esitykset osoittavat. Pähkinänsärkijän voittokulku alkoi 1.12.1928. Esitystä pidettiin yhtenä koko nuoren oopperatalon hienoimmista. George Gé oli onnistunut herättämään Pietarissa oppimansa Pähkinänsärkijän eloon hienolla tavalla. Päärooleissa tanssivat Lucia Nifontova ja Arvo Martikainen, balettiseurueen kirkkaimmat tähdet. Viikon kuvasta voi nähdä, että jo vuonna 1928 myös lavastukseen oli panostettu. Luminen metsä näyttää lähes yhtä aidolta kuin nykyisessä Pähkinänsärkijässämme. Tämän kuvan myötä toivotamme lukijoille tunnelmallista joulua. Ensi viikolla, heti joulun jälkeen on vuorossa oopperan juhlavuoden viimeinen viikon kuva.

12.12.
Riemukkaita pikkujouluja

Suomalaisen Oopperan henkilökunta vietti perinteisesti pikkujoulua näyttämöllä ja joka vuosi valmistettiin näyttävää ohjelmaa. Ilo oli ylimmillään kun mieskuorolaiset tanssivat Pienten joutsenten tanssia, miespuolinen tanssija esitti Carmenia ruusu hampaissaan tai Cyril Szalkiewicz tanssi balettia Anita Välkin kanssa tai Lasse Wager ja Jorma Huttunen esittivät oman versionsa Pessistä ja Illusiasta. Kerran riehakkaat pikkujoulut saivat jopa lakimiehen ottamaan yhteyttä oopperanjohtajaan, sillä aikansa kohujulkkis Tabe Slioor oli kuullut Heikki Värtsin juhliin laatimasta Sliooria käsittelevästä sketsistä. Perinne katkesi vasta kun näyttämön käyttöä paloturvallisuussyistä jouduttiin rajoittamaan.
Vuoden 1949 pikkujouluissa tarjoilun keskipisteenä oli valtava kahvipannu. Kahvi oli arvossaan, sillä se oli ollut kortilla vuodesta 1939 ja sodan loppuvuosina se oli kadonnut kokonaan. Nyt sitä jo sai, mutta hinta oli kova. Pikkujouluihin taiottiin kuitenkin pulankin keskellä tarjottavaa ja ilmeet ovat sen mukaiset.

5.12.
Sibeliusta Oopperassa

8.12. syntymäpäiväänsä viettävän Jean Sibeliuksen ainoaa oopperaa Neito tornissa ei ole koskaan esitetty Kansallisoopperassa. Silti Sibelius on Kansallisoopperallekin tärkeä säveltäjä, sillä hänen musiikkiinsa on tehty useita baletteja. Yhteensä 15 tanssiteoksen lisäksi on konserteissa kuultu lauluja ja sinfonioita ja tietenkin myös Sibeliuksen teoksista oopperamaisinta eli Kullervoa.
Maaliskuussa 1946 Oopperassa valmistauduttiin suureen Sibelius-iltaan ja sen merkeissä kävi Ainolassa lähetystö tapaamassa mestaria. Kuvassa vasemmalla on silloinen oopperanjohtaja Oiva Soini, keskellä Jean ja Aino Sibelius, ja oikeanpuolimmaisena Sibeliuksen vävy ja Suomalaisen Oopperan kapellimestari Jussi Jalas. Illan ohjelmassa oli balettipantomiimi Scaramouche, Myrskystä koottu tanssiteos sekä useasta teoksesta koostettu koreografia Festivo. Scaramouche oli esitetty Oopperassa ensimmäisen kerran jo 1935 Sibeliuksen 70-vuotisjuhlanäytännössä, jolloin Sibeliusta juhlittiin lisäksi lauluilla ja orkesterinumeroilla. Kun Sibelius oli kuollut 20.9.1957, Oopperassa järjestettiin muistoesitys. 26.9. pidetyssä tilaisuudessa ohjelmassa oli jälleen Scaramouche. Sen lisäksi kuultiin lauluja ja tietenkin Finlandia.

28.11.
Grand old Juha, Matti Lehtinen

Aarre Merikannon Juha sai odottaa ensiesitystään pitkään. Ooppera oli valmis 1922, mutta kolmas näytös kuultiin radiossa vasta 4.12.1957 ja koko ooppera 3.12.1958. Kun Juha nyt saa ensi-iltansa 2.12. tulee siis kuluneeksi melkein tasan 53 vuotta ensimmäisestä esityksestä. Ensimmäinen Juha oli Matti Lehtinen, joka muuten on syntynyt samana vuonna kuin Juha valmistui. Lehtinen oli myös Kansallisoopperan ensimmäinen Juha kun Merikannon merkkiteos 45 vuoden odotuksen jälkeen pääsi Kansallisoopperan näyttämölle. Juha oli ensimmäinen suomalainen ooppera, josta tehtiin kokonaislevytys, ja Ulf Söderblomin johtamassa levytyksessä Juhan roolin lauloi tietenkin Matti Lehtinen. Hän oli edelleen mukana,kun Juha vuonna 1986 koki uuden tulemisensa, sillä kertaa Kalamatin roolissa. Matti Lehtinen on todellinen grand old Juha! Viikon kuvassa Matti Lehtinen on Juhassa vuonna 1967. Kuvan myötä kiitämme hienoa laulajaa pitkästä oopperaurasta ja toivomme näkevämme hänet Juhassa - tällä kertaa hän sentään saa seurata Juhaa katsomon puolelta.

21.11.
Paasikivi 80-vuotispäivillä

Suomen Kansallisooppera voi viettää satavuotisjuhlia useamminkin kuin sadan vuoden välein. Yhtäjaksoista oopperatoimintaa on ollut vuodesta 1911, mutta juhlimisen arvoinen on myös lyhytikäiseksi jääneen Suomalaisen oopperan perustaminen 1873. Kaarlo Bergbom aloitti Suomalaisen teatterin yhteydessä oopperaosaston ja 21.11.1873 nähtiin Viipurissa ensimmäinen esitys, Donizettin Lucia di Lammermoor. Bergbomin oopperasta johti suora linja myös vuoden 1911 tapahtumiin, sillä Lucian roolissa lauloi Emmy Strömer, jonka tytär Aino Ackté oli keskeisessä osassa Kotimaisen oopperan perustamisessa. Varhaisia pioneereja on aiheellisesti muistettu Kansallisoopperassa ja 1973 juhlittiin ensimmäisen kerran satavuotista Oopperaa. Vuonna 1953 vietettiin Oopperan 80-vuotispäivää juhlaesityksellä, jossa esitettiin Kaarle-kuninkaan metsästyksen alkusoitto, loppukohtaus Oskar Merikannon oopperasta Elinan Surma, toinen näytös Pohjalaisista ja kohtaus baletista Pessi ja Illusia. Paikalla oli myös tasavallan presidentti. Viikon kuvassa johtokunnan puheenjohtaja Ilmari Kalkkinen vastaanottaa J. K. Paasikiven onnittelut.

14.11.
Baletti valloittaa maailmaa

Suomalaisen ooppera- ja balettitaiteen maailmanvalloitus alkoi Tukholmasta. Vuonna 1946 sinne lähti baletti ja esitti Joutsenlammen. Vierailu vauraaseen naapurimaahan sodanjälkeisen pula-ajan Suomesta oli merkittävä tapaus tanssijoille, mutta se oli merkittävä myös ruotsalaiselle yleisölle. Suomalaiset tekivät todellista balettihistoriaa, sillä nyt Tukholmassa nähtiin ensimmäistä kertaa kokonainen Joutsenlampi, tähän asti siellä oli nimittäin aina esitetty vain toista näytöstä. Menestys oli suuri, yleisö täytti esitykset ja kriitikot arvostivat tanssissa näkyviä pietarilaisia perinteitä. Kuninkaallisen oopperan baletti toteutti itse kokonaisen Joutsenlammen vasta 1953.
Tukholmaan lähdettiin myös marraskuussa 1954. Silloin ohjelmistossa olivat Joutsenlampi, Sylfidit, Sibeliuksen musiikkiin tehty Satu sekä Bolero. Kuvassa Tukholmassa poseeraavat Jaakko Lätti, Margaretha von Bahr, Elsa Sylvestersson, Klaus Salin, Maj-Lis Rajala, Oiva Ollikkala, Doris Laine ja Uno Onkinen.

7.11.
Suomalainen Don Quijote

Lauantaina perinteisen baletin ystävät pääsevät taas nauttimaan Don Quijotesta. Se on yksi suomalaisyleisön suosikkeja, sillä esityksiä on kertynyt vuodesta 1930 lähtien jo yli 200.
Ludvig Minkusin säveltämä ja alun perin Marius Petipan koreografioima Don Quijote ei kuitenkaan ole ainoa aiheesta Suomessa esitetty baletti. Vuonna 1948 esitettiin Julian Algon yksinäytöksinen baletti, Don Quijotesta aiheensa saanut Camachon häät, jonka oli säveltänyt Olallo Morales. Luisillon Don Quijote -koreografia Federico Moreno-Torroban musiikkiin nähtiin 1970.
Viikon kuva esittää aivan kotimaisin voimin tehtyä Don Quijote -balettia. George Gé suunnitteli helmikuussa 1941 ensi-iltansa saaneen koreografian Ernest Pingoud'n musiikkiin. Tässä Don Quijotessa Kaarlo Hiltunen oli ilmeikäs nimihenkilö ja Airi Säilä hänen Dulcineansa. Kuten kuvasta näkyy, Hjalmar Hagelstamin lavastuksessa ja puvuissa oli varsin moderni ote. Monipuolisen taiteilijan ensimmäinen balettilavastus jäi valitettavasti myös viimeiseksi, sillä hän kaatui saman vuoden syyskuussa Kannaksella.

31.10.
Doris Laine Illusiana

"Hän on niin soma ja herttainen, tekniikassa leikittelevää keveyttä." Näin kirjoitti Raoul af Hällström Nya Pressenissä Doris Laineesta. Vuoden 1952 Pessi ja Illusia merkitsi lopullista läpimurtoa nuorelle tanssijattarelle, josta tuli yksi suomalaisen balettimaailman merkittävimpiä vaikuttajia.
Doris Laine tuli Suomalaisen Oopperan tanssijaksi 1947 ja tanssi vielä 1976 Joutsenlammessa Odette-Odilen kaksoisroolin. Sille välille mahtui lähes 1 400 esitystä ja vierailut 29 maassa. Roolien joukossa olivat kaikki suurten balettien päätehtävät kuten Giselle, Pähkinänsärkijän Clara, Julia ja Prinsessa Ruusunen.
Sittemmin Doris Laine toimi 1984-1992 Kansallisbaletin johtajana, sen jälkeen Berliinin Komische Operin baletin johtajana, taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana 1995-97 sekä monessa muussa yhteydessä tanssitaiteen taustavaikuttajana.
Viikon kuvassa 21-vuotias Doris Laine on valmiina kohoamaan siivilleen. Maanantaina 31.10.2011 hän viettää 80-vuotispäiväänsä. Onnittelemme häntä lämpimästi!

24.10.
Tähtivieraita Boris Godunovina

Boris Godunovin roolissa on vieraillut maineikkaita laulajia jo ennen Matti Salmista, jonka mahtavaa tulkintaa saadaan ihailla tänä syksynä. Esimerkiksi vuosien 1953 ja 1955 vaihteessa yleisö sai ihastella kahta vierailevaa tähteä. Joulukuussa lauloi Boriksena Kim Borg, ja tammikuussa 1954 roolin tulkitsi kolmessa esityksessä maineikas Aleksandr Pirogov Moskovan Bolshoi-teatterista. Bolshoista saatiin nimekäs vieras myös 1957, jolloin Boriksena esiintyi Ivan Petroff.
Aleksandr Pirogov (1899-1964) oli Bolshoin bassosolisti vuodesta 1924 alkaen. Boris Godunov oli hänen kuuluisimpia roolejaan ja hän esiintyi myös oopperasta 1955 tehdyssä elokuvataltioinnissa. Aavistuksen siitä, miten hurja Boris-tulkinta Bulevardilla nähtiin 1954 voi saada YouTubesta.
Aleksandr Pirogov on kirjoittanut kuvansa vasempaan laitaan nimikirjoituksen ja ylhäälle omistuskirjoituksen "muistoksi yhteistyöstä" ohjaaja Yrjö Kostermaalle.

17.10.
Prokoflevin Tuhkimon ensi-ilta

Viime perjantaina sai ensi-iltansa Terence Kohlerin vahva ja uudenlainen näkemys Tuhkimosta. Yleisölle on tutuimmaksi tullut Sergei Prokofjevin 1945 säveltämä Tuhkimo, johon ensimmäisen koreografian teki Rostislav Zaharov. Muitakin versioita on tehty jo 1800-luvulta alkaen, onhan Tuhkimo myös satuna kaikkein levinneimpiä ja eniten muunneltuja. Kun Kansallisbaletti vuonna 1957 toteutti ensimmäisen Tuhkimonsa, harjoittajaksi saatiin Rostislav Zaharov itse. Toteutus oli varmasti mahdollisimman aito. Tuhkimosta tuli suosittu, ja yhteensä sitä on esitetty Kansallisbaletissa jo yli 140 kertaa. Kohlerin uudessa Tuhkimossa sadunomaisuutta on kartettu, mutta 1957 mukana oli perinteistä taikuutta. Kuvassa Tuhkimon roolin tanssinutta Doris Lainetta vetävät Seija Simonen, Anja Astrén, Sini Jansson ja Marianne Rumjantseva.

10.10.
Wäinö Solan kuolemasta 50 vuotta

Keskiviikkona 12.10. tulee kuluneeksi 50 vuotta suomalaisen oopperan kaikkein tärkeimpiin vaikuttajiin kuuluneen Wäinö Solan kuolemasta. Wäinö Sola (1883-1961) oli mukana perustamassa Oopperaa 1911, oli pitkään Suomen johtava (ja lähes ainoa) ammattitaitoinen tenori, teki kiertueita Yhdysvaltoihin, levytti runsaasti, suomensi ja ohjasi oopperoita ja vaikutti Oopperan hallinnossa. Wäinö Sola oli myös taustavaikuttajana ainakin kahden merkittävän teoksen synnyssä. Sola ehdotti Madetojalle Pohjalaisten säveltämistä ja oli aloitteentekijänä Sibeliuksen vapaamuurarimusiikissa. Kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokkaita ovat myös Solan muistelmat, joita on julkaistu kaksi osaa. Julkaisemattomissa muistiinpanoissa Sola teki lisäksi tarkkoja huomioita oopperasta ja suomalaisesta musiikkielämästä, kuten vuonna 1938: "On kuin opera tällä hetkellä olisi jäljessä aikaansa. Nykyajan elävät kuvat ja radio ovat tekijöitä, jotka pakoittavat operankin etsimään uusia keinoja taidemuotonsa pelastamiseksi."
Kuvaan vuodelta 1919 Wäinö Sola on kirjoittanut omistuksen Oskar Merikannolle. Solahan oli laulanut jo 1908 Ilmarisen roolin Merikannon Pohjan neidissä. Maan johtavana tenorina Sola lauloi useiden suurien roolien ensimmäiset suomenkieliset esitykset. Yksi niistä oli Carmenin Don José vuonna 1912, joten tällä viikolla juuri Wäinö Solan kuolinpäiväksi sattuva Carmenin esitys sopii hyvin kunnioittamaan merkittävän laulajan muistoa.

3.10.
Tulipalot mahdollisia oopperassa

"Tulipalot mahdollisia oopperassa", Ilta-Sanomat otsikoi 6.9.1958. Otsikon alla Alfons Almi vielä vahvisti, että "tulipalot, lumipyryt, sumut ynnä muut luonnonilmiöt ovat nyt mahdollisia näyttämöllämme."
Hätkähdyttävän otsikon alla kerrottiin Kansallisoopperan uusista valaistuslaitteista. Entiset olivat peräisin 1930-luvulta ja ne olivat osittain omatekoiset. Materiaalina oli käytetty mm. alumiinikattiloita. Siemensin uudet valaistuslaitteet toivat aivan uusia mahdollisuuksia.
Kuvassa laitteita esittelee Gleb Schorin. Hän oli tullut taloon sähkömieheksi 1954. "Kun valaistusmestari jäi eläkkeelle, minulle ilmoitettiin, että nyt rupeat valaistusmestariksi", Schorin kertoo. Ei auttanut muu kuin alkaa hoitaa valoja. Valinta oli ilmeisen onnistunut, sillä Schorin pysyi talossa töissä aina vuoteen 1992 hoitaen lopulta näyttämöpäällikön vastuullista tointa.

26.9.
Ensimmäisestä ensi-illasta sata vuotta

Kansallisooppera on juhlinut sataa vuottaan koko vuoden, mutta varsinainen merkkipäivä on ensi sunnuntaina. 2.10.1911 nähtiin Kotimaiseksi Oopperaksi nimetyn laitoksen ensimmäinen ensi-ilta, joka koostui kahdesta teoksesta kahdella kielellä. Leoncavallon Pajatso esitettiin ruotsiksi ja Jules Massenet'n Navarralainen Aino Acktén suomennoksena.
Aivan ensimmäisen esityksen juliste on jossain vaiheessa kadonnut, kuvan juliste on päivätty 13.10. ja siihen on kynällä korjattu ensimmäisen esityksen tiedot. Millainen tuo ensimmäinen esitys mahtoi olla? Oliko se vain harrastajaoopperaa, jossa laulajien innokkuus sai korvata puutteet taidoissa?
Ei, Aleksanterin teatterissa tehtiin tuona maanantai-iltana ammattitasoista oopperaa. Mukana oli sentään kansainvälinen sopraanotähti Aino Ackté, paras (ja ainoa) suomalainen tenori Wäinö Sola sekä William Hammar ja Eino Rautavaara soinnikkaine baritoniäänineen. Epäilemättä tuona iltana nähtiin syvästi eläytyvää oopperaa, joka saisi nykyisenkin yleisön kohottamaan bravo-huutoja.
Tallennetta tuosta illasta ei tietenkään ole, mutta hyvän käsityksen tasosta voi saada kuuntelemalla Ylen Elävästä arkistosta Wäinö Solan kerrassaan upea levytys Pajatson aariasta vuodelta 1913. On pakko uskoa, että täällä tehtiin vaikuttavia esityksiä jo sata vuotta sitten.

19.9.
1920-luvun eksotiikkaa

Tämän viikon kuva on baletista Scheherazade, ei kuitenkaan tällä viikolla ohjelmistoon palaavasta tuotannosta. Scheherazadella on meillä jo pitkä perinne. Baletti aloitti tammikuussa 1922 Joutsenlammella, ja toteutti toisena tuotantonaan saman vuoden syksyllä kolmen baletin illan, jonka yhtenä osana nähtiin Scheherazade. Teoksen harjoitti George Gé, joka muisti Pietarin-ajoiltaan hyvin Mihail Fokinin koreografian. George Gén oma rooli oli ajan kielenkäyttöä kuvastava "lemmikkineekeri", roolinimi muuttui muuten vasta 1959 "suosikkiorjaksi". Myös pääosaan kiinnitetty Senta Will oli opiskellut Pietarissa, ja Scheherazade oli hänen loisto-osansa. Harsomainen asu herätti toisissa pahennusta, toisissa ihastusta. Ainakin nuorten miesten kerrotaan varustautuneen esityksiin teatterikiikareilla.

12.9.
Carmen ja sisar kilpailevat

Tämän viikon lauantaina näyttämölle palaa jälleen kerran eniten esitetty oopperamme Carmen, joka on tähän mennessä nähty jo 481 kertaa. Kohta tulee täyteen sata vuotta ensimmäisestä Carmenistamme, sillä ensi-ilta koettiin 3.12.1912. Paikkana oli silloin Kansallisteatterin näyttämö.
Miehitys oli suorastaan kansainvälistä luokkaa, sillä Carmeniksi oli saatu Dresdenissä mainetta niittänyt Irma Tervani, Aino Acktén sisar. Aino Ackté itse oli riitaantunut Kotimaisen Oopperan kanssa ja lauloi samaan aikaan Ruotsalaisen teatterin oopperanäytännöissä. Sisarukset siis kilpailivat samasta yleisöstä. Kirjeessä äidilleen Irma Tervani paheksui Ainon käytöstä ja sanoi, että häntä itseään ei voisi pakottaa laulamaan Ruotsalaisessa teatterissa, "siihen eivät kaikki paskantärkeät svekomaanit pysty". Sisaria yhdisti lahjakkuuden lisäksi myös tulinen temperamentti.
Kuvassa Irma Tervani antautuu Wäinö Solan puukotettavaksi Carmenin traagisessa loppukohtauksessa.

5.9.
Lavastaja ja pukusuunnittelija Seppo Nurmimaa

Tämän viikon kuvassa kunnioitamme Seppo Nurmimaan (1931-2011) muistoa. Hän aloitti lavastajana ja pukusuunnittelijana 1957 ja ennätti ennen eläkkeelle siirtymistään toteuttaa vielä uuteen oopperataloon Carmenin ja Laulavan puun.
Seppo Nurmimaa oli niin oopperalaisten kuin yleisönkin arvostama huippuammattilainen, joka oli tunnettu kekseliäisyydestään ja yhteistyökyvystään.
"Pääasia, että lavastus ja puvut palvelevat musiikkia", Seppo Nurmimaa sanoi. "Niiden on muodostettava kokonaisuus, joka hengittää yhdessä esityksen muiden osatekijöiden kanssa."
Tärkeää oli myös puvun käyttäjien mielipide. "Siinä vaiheessa, kun olen saanut solistien pukuluonnokset valmiiksi, nappaan heitä hihasta ja pyydän katsomaan. He saavat tuntuman tulevaan asuun, silloin ei tule yllätyksiä ja turhautumista puvun sovitusvaiheessa."
Tämän viikon kuvassa on Seppo Nurmimaan pukusuunnitelma vuoden 1969 Carmeniin. Asusta voi huomata, että se on suunniteltu erityisesti Tamara Lundille. Alakulmassa on myös näyte kankaasta.

29.8.
Jumalten tuho Bulevardin näyttämölle

Tällaiseen kuvaan päättyi Nibelungin sormus vuonna 1935: Yrjö Ikonen tuhoutuu syöksyessään tavoittelemaan Pia Ravennan, Mary Hannikaisen ja Aino Eleniuksen saamaa Reininkultaa. Jumalten tuho oli vielä suurempi hanke kuin Siegfried, mutta niinpä sekin vain pystyttiin tuomaan vanhan oopperatalon ahtaalle näyttämölle. Jumalten tuhossa Brünnhilden roolin lauloi Anne-Charlotta Winter ja Siegfriedin sankariroolissa oli Wäinö Sola.

22.8.
Wäinö Sola Siegfriedinä

Viiden ja puolen tunnin mittaisen Siegfriedin esittäminen vuonna 1934 oli jättiläisponnistus, mutta Armas Järnefeltin johdolla ja ohjauksessa siinäkin onnistuttiin. Koko miehitys pystyttiin toteuttamaan kotimaisin laulajavoimin. Nimiosassa lauloi Wäinö Sola, joka tässä kuvassa on valmiina nujertamaan pelottavan lohikäärmeen. Brünnhilden mittavan roolin lauloi suuri sopraanolupaus Helmi Liukkonen. Liukkonen joutui laulamaan Brünnhilden lisäksi paljon muitakin suuria rooleja, koska laulajia oli vain rajallinen määrä. Seurauksena oli äänen menettäminen ja uran päättyminen jo vuoden sisällä Brünnhildestä. Wäinö Sola sen sijaan jaksoi vielä vuosia. Vaikka hän oli ajoittain lähes ainoa tenori, hän jaksoi laulaa niin pitkään, että jäähyväisnäytäntö oli vasta v. 1949.

15.8.
Oopperan kausi käynnistyy

Nibelungin sormuksen esitykset ovat jo käynnissä, mutta varsinaisia kauden avajaisia vietetään tällä viikolla. Avajaiset ovat jo pitkään sijoittuneet elokuun toiselle tai kolmannelle viikolle, usein vieläpä uutta oopperataloa sitkeästi ajaneen Alfons Almin kunniaksi Alfonsin päivälle 13.8.
70 vuotta sitten avajaisiin kokoonnuttiin aivan erilaisissa merkeissä. Jatkosota oli alkanut ja osa tanssijoista ja laulajista oli rintamalla. Tilanne vaikeutti toimintaa sen verran, että syyskaudella pystyttiin tuottamaan vain yksi oopperaensi-ilta, Tosca, ja sekin vasta marraskuussa.
Vaikka kaikesta alkoi syksyllä 1941 olla pulaa, oopperalaiset vaikuttavat kauden alkamisen kunniaksi otetussa ryhmäkuvassa varsin tyylikkäiltä. Joukossa on yksi asepuku ja yksi lottapuku kertomassa ajan todellisuudesta. Eturivin keskellä istuu Oiva Soini, joka oli astunut oopperan johtoon juuri ennen talvisotaa.

8.8.
Armas Järnefelt ja Wagner

"Wagner elää ja vaikuttaa niinkuin maininkejansa vyöryttävä, koskaan tyytymätön meri, jonka hengitys tunnetaan kaikkialla. Wagner esiintyy minulle nykyisin korkean idealismin lipunkantajana aineen palvonnan, amerikkalaisuuden keskellä."
Näin sanoi vuonna 1933 Armas Järnefelt, joka oli tullut Suomalaiseen Oopperaan taiteelliseksi johtajaksi. Järnefelt oli innostunut Wagnerista jo opiskeluaikanaan. Oopperaan Tristan ja Isolde hän oli ihastunut niin, että oli katsonut sen 15 kertaa peräkkäin ja vielä seisomapaikalla.
Armas Järnefelt toi Suomalaiseen Oopperaan pienestä näyttämöstä huolimatta sellaiset jättiläisteokset kuin Parsifal, Siegfried ja Jumalten tuho. Hän myös ohjasi johtamansa esitykset, ja olisi tarvittaessa ollut valmis myös lavastamaankin. Vuonna 1933 esitettyä Valkyyriaa varten hän luonnosteli näin hienon näyttämökuvan. Lopulta esityksessä käytettiin kuitenkin "O. Y. Suomen Filmi Kuvaamon" lavasteita, joita oli käytetty jo vuonna 1920 Hermann Guran ohjaamassa Valkyyriassa.

1.8.
Ring Suomalaisessa Oopperassa

Richard Wagnerin Ring-tetralogia esitettiin Kansallisoopperassa kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa vuonna 2000. Kaikki osat oli kuitenkin saatu esitettyä vuoteen 1935 mennessä, niin vaatimattomissa oloissa kuin silloin vielä toimittiinkin. Sarjan aloitti vuonna 1920 Valkyyria ja vuonna 1930 jatkettiin Reininkullalla. Siegfriedin ja Jumalten tuhon Suomalainen Ooppera esitti peräkkäisinä vuosina 1934 ja 1935.
Aivan kotimaisin voimin ei Reininkultaa saatu toteutettua. Saksasta saatiin ohjaaja Willi Aron, kapellimestari Franz Mikorey sekä Reinintyttärien uimalaitteet, jotka toimitti berliiniläinen H. Windler. Lavastaja oli suomalainen Martti Tuukka, ja solistitkin olivat kaikki kotimaisia, laulettiinhan Reininkulta bassolaulaja Severus Konkolan suomenkielisenä käännöksenä.
Näin hurjan näköisiä olivat Mime (Emil Mantila) ja Alberich (Toivo Louko) vuoden 1930 Reininkullassa. Vallan ja rikkauden tavoittelu ei selvästikään ollut tehnyt heille hyvää.